Nurmes, Nurmeshovi 18.4 DP, Routaraja, Hyperit

Mitä ajattelee röpelöpuli katsellessaan verhon takaa kainosti tanssilattiaa tarralenkkarit kaakelilattiaa vasten natisten, kunnes päättää lopulta suunnata alakerran diskoon, jossa nyt neljääkymmentä täyttävä karvainen nainen koettaa rikkirevityllään sielullaan suorittaa eroottisia tekoja tanssilattiahelvetin akselistossa, asennossa joka muistuttaa lähinnä kyykkypaskalla istumista?

Samaisen tanssiravintolan kusenpolttamalla tiskillä, istuu koteloituneena neljä ihmishylkiötä: Ronkainen, Karhu, Naakka, sekä Myller. Miehet ovat aivan hiljaa, transsissa, jossa elämän alkulähteiltä muistoihin syöpyneet ikuiset kesäillat huutavat hädissään taivaiden mieltä. Taustalla soi Topi Sorsakoski ja parketeilla polkkaa kaksi vanhem,man polven kansalaista, tanssien ikuista tanssiaan humpan helvetissä. Tuo ravintola, jonka sieluja kuivaksi imevä kassakone nauraa kenet tahansa 80-luvun noussussa rakennettuille seinilleen on Nurmeshovi. Jugend-henkinen mausoleumi, liikaa kelle tahansa itseään ihmiseksi pitävälle olennolle. Paikka jossa Hyvyys ei ole enää läsnä. Viimeinen portti, jossa entisaikojen ammattidemimondit ja nykyajan tuurijuopot paiskaavat kättä minuudensa kadottaen ajattomuuden tiimalasilla.

Tämä on siis Nurmes.

Depressure alkaa aktivoitumaan klo 14.45 kun Naakka ja Heikura Volvoilevat Karhun palatsille. Karhu seisoo passissa muurilla kun herrat saapuvat myöhässä. Kitara peräkonttiin ja orsille. Myller, sekä Ronkainen nousevat kyytiin keskustasta. Ronkainen tuuraa siis Väänästä, joka taputtelee tämänkinviikonlopun päiväpeittoaan kasarmin kätköissä Suomen armejan hyväksi osoittamilla metodeilla.

Matkaa nurmekseen lienee ehkä noin 127,7km. Kotona ollaan sitten vissiin puoli kuuden aikaan huomenaamulla. Matkalla siunaillaan ja manataan perkelettä. Ensimmäiset oluet alkavat avautumaan Myllerillä, Ronkaisella ja Karhulla, jolle kuulumisten tuoma turhautumisen tunne osoittautuu ainoaksi - vaikkakin vääräksi - ratkaisuksi. Jännemmittarit aloittavat työnsä. Nämä miehet eivät tee elämässään koskaan virheitä.

Muutaman pullon kuluttua saavutaan Nurmekseen. Pysähdytään abc:lle jossa Heikura juo kahvin ja raapustaa kryptan asiakastyytyväisyys-lomakkeeseen. Seuraava etappi onki sitten jo itse Hovi. Hovin vastapäätä sijaitsee elintarvikeliike. Sieltä riuskat miehet juoksevat polvet
kolisten hakemassa muovipussien täydeltä olutta. Karhu paljastaa tulevan illan soitannollisen annin. "Soitto menee varmasti päin persettä, mutta lavashou on tosiasia.". Olkoon näin.

Paikalla ollan etu-ajassa, noin klo 17.37, Hovi avautuu vasta klo 18 joten hetki menee
vielä auton renkaita potkiessa. Viimein päästään sisään.

Yläkerrasta löytyy soittajille varattu hotellihuone, jonka Routarajan Mustalampi tyyppää samantien "Ihan paskaksi". Karhu ei ymmärrä. Mutta ei ole ymmärtänyt hänen puheista koskaan aijemminkaan mitään. Mies elää ikään kuin psykoosissa, josta ei ota selkoa ärähtämälläkään.

Alakerrassa alkaa roudaus. Tätä rituaalia on suorittamassa kaikki, paitsi Routarajan Pate, jota paikallaolijat muistelevat verisesti. Pate on jäänyt jonnekkin päin Suomea toimittamaan alistajasadistinatsin virkaansa omin sanoin "käytännössä aivan selvinpäin". Kamaa ei kuitenkaan ole paljon (paitsi koko setti - tarkempi tiedustelu routaraja.com) ja puuha sujuu kepeästi. Soittotilamme sijaitsee tänää siis Nurmeshovin katutason ja pohjakerroksen väliin jäävässä pienehkössä kabinettissa, jonne mahtunee viitisenkymmentä asiakasta. Uhkauksen mukaan paikalle odotetaan saapuvan 200-300 lipun väliin sijoittuva määrä ihmisiä. Myöhempien tietojen mukaan tämä luku taidettiin saavuttaa.

Roudauksen jälkeen routaraja jää silittelemään ja rakastelemaan laitteitaan. Depressure viettää aikaansa kuka missäkin. Kohta päästäisiin syömään, ja saunakin olisi tarjolla. Liekkö sinne kukaan sitten mennyt (?)...

Heikura tuo miehille tiedon, että tänä iltana saisi kukin kaksi annosta alkoholia hanasta. Tarkempaa rajaa ei ollut määritelty, mutta hyvä olisi jos ei ihan hirveästi kuitenkaan juotaisi. Kaikki ottaa tiedon luonnollisesti nöyränä ja kiitollisena vastaan. Saataisiin siis ruokaa ja vielä juomaakin.

Ruokailun yhteydessä puhutaan yleisistä aiheista mm. urheilusta, suorituksista ja tämän hetkisistä painoluokista. Jotkut hullut kun moisia toimia harrastavat.

Loppu ilta vietetään hotellihuoneessa pötkötellessä, olutta juoden ja tv:tä katsoen. Routarajan kitaristi-ninjakollega demonstroi Karhulle muuan oman lajinsa mestarin taitoja, jota katsotaan ensin tietokoneelta. Karhua alkaa pelottaa ja hän avaa oluen. Myller käy vessassa tuottamassa Depressuren tulevan julkaisun ja avaa oluen. Tästä syystä Ronkaista alkaa hirvittää ja hän avaa oluen. Naakka raapii mahaansa ja avaa oluen. Heikuraa ei näy missään. Mies toimii illan kuskina ja on vetäytynyt omiin oloihinsa. Karhu ei muista puhuneensa taiteilijalle kahta-kolmea lausetta enempää koko illan aikana.

Yhdentoista aikaan aukeaa alakerran disko. Hyperit aloittaa settinsä siinä puoli kaksitoista. Depressure soittaa tänä iltana erittäin myöhään, tarkkaa kellonaikaa ei ole, mutta lienee yhden hujakoilla. Routaraja vetää viimeisenä. Aikaa tapetaan punomalla juonia diskon hämärässä ja juoden yhtä artistilonkeroa. Muutama tunti tuntuu kuin ikuisuudelta ja ammattilaiset päättävät ottaa vielä toiset artistilonkerot. Uusia pändejä syntyy jokaisen huikan välissä.

Keikan alun aikaan ihmisiä ei näy missään. Disko tuntuu vetävän välistä. Vedämme tänään siis kiertueen viimeistä keikkaa ja siitä päätetään repiä kaikki irti. Äänen toisto ei tunnu olevan kohdillaan: Karhu ei kuule omasta soitostaan juuri mitään, joten päättää kanavoida toimintansa visuaaliseen ulosantiin sekoillen kitaransa kanssa ja liikkuen lavaa ympäri sen minkä ehtii. Olisi jännä kuulla miltä näyttää toiminta, kun musiikki on verrattavissa Tapio Rautavaaran Siniseen Uneen ja mies riehuu kuin Mordicus Sepaluksen keikalla.

Keikka loppui enne aikojaan. Pidempäänkin olis voinut soitta, setistä vaan loppu piisit. Sit eikun kamat autoon ja kohti Joensuuta.

Karhun matka menee Paten ja Matin kyydissä, päätä ikkunaa vasten hakatessa ja kuunnellessa vanhojen ukkojen jorinoita, sen minkä mistään ymmärti. Aamuaurinko nousee Bon Jovin soidessa ja viimenen muistikuva ennen Nurmeksesta kotiin lähtöä oli lause: "Piikki on nyt kiinni, ootte juonu jo 50".


Tähän loppuu Depressuren kiertuepuuhastelut keväällä 2009. Kiitos niille, jotka kiitosta kaipaavat.

Depressure/Karhu 21.4.2009